\o/ Kiitos kaikille tähän mennessä avustaneille. Mistään en ole
tavoittanut niin tuoretta ja osuvaa informaatiota tähän kuin
Jaikusta. Opas elää, päivitän jatkuvasti, Jokaisella sivulla linkki
palautelimakkeeseen. Olen moneen kohtaan aika tyytymätön... mutta
jostain on aloitettava.
@pe3 äärimmäisen hyvää
palautetta, muutoksia tehty jo vikkelästi. Osittain pakko tehdä
kompromisseja, koska opas tehty perusjohdannoksi ihmisille, joilla
peruskiinnostus ilman suurempaa pohjatietoa.
@hponka kiva kuulla, ja
vinkkaa kurssilaisia kysymään.
Mitäs tässä lisättävää, mutta sanon kuitenkin: hyvää työtä olet
Anne tehnyt! Luen joskus vielä tarkemmin. Nyt: Tuuliossa
lähinnä oppimistilaa miettimässä kaiken lomapuuhailun välissä.
Yhteys aggregaatin päässä, mutta parin viikon päästä tulee
aurinkopaneeli. (JKL-jaiku/parvi jengi kutsuprosessissa
Tuulioon).
Selkeä ja tarpeellinen! Pomin jo opeopiskelijoiden deliin.
Lueskellessani mietin, että sinulla kyllä on ollut iso urakka
tavaran rajaamisessa ja tiivistmisessä niin, ettei aloitteleva
tutustuja läkähdy ähkyyn ja jätä kesken lannistunena. Olet
mielestäni onnistunut hyvin!
Tämmöisiä tehdessä on hillitön tuska. Pitää olla kuvitteellinen
lukija. Ja toisaalta pitäisi tietää ja ymmärtää aika hyvin
kokonaisuus. Sitten pitää tiivistää olennainen ähkyttömästi ja
motivoivasti. Ja vielä kaiken lisäksi verkkoluettavasti.
On helpompaa kirjoittaa viisi sivua kuin yksi. Kompromisseja
pitää tehdä reippaasti. Minä olen esim. niputtanut ohjelmat ja
palvelut ja sitä tässä onkin sitten säädetty koko päivä. Mahtavaa,
että verkostot toimivat. Laitan taustablogin, tulee pian.
Pyydettiin keväällä tekemään printtikirjaa aiheesta, mutta
sanoin ei. Tänään olen erityisen iloinen vastauksestani. Tämä aihe
on niin kelluva ja sumuinen, että parasta on kehitellä yhdessä
huhuillen. Käsikirjoitus on viikon päästä monin osin uusi. Ja siitä
olen tosi iloinen!
Pyydettiin keväällä tekemään printtikirjaa aiheesta, mutta
sanoin ei. Tänään olen erityisen iloinen vastauksestani. Tämä aihe
on niin kelluva ja sumuinen, että parasta on kehitellä yhdessä
huhuillen.
Minäkin olen kuullut kirjahankkeesta (kun sinun jälkeesi aihetta
palloteltiin muutamalle tutulleni). Itselleni ajatus kirjasta olisi
vieras. Mutkun oikein hyvin perustelivat, niin nyt melkein uskon,
että saattaa olla niitäkin opettajia, jotka sittenkin "opiskelevat"
jopa sosiaalista mediaa mieluummin painetusta kirjasta kuin
netistä! Varmaan molemmille ratkaisuille on paikkansa: tämä
verkkoversio vaikuttaa kyllä "ajassa elävämmältä ja aikaa
kestävämmältä", mutta ehkä ihanihan ensimmäisiä sosiaalisen median
opetuskäytön (ja ylipäätään sosiaalisen median käytön) askeliaan
ottava arvostaa kirjan tuttua käyttöliittymää.
11 comments so far
\o/ Kiitos kaikille tähän mennessä avustaneille. Mistään en ole tavoittanut niin tuoretta ja osuvaa informaatiota tähän kuin Jaikusta. Opas elää, päivitän jatkuvasti, Jokaisella sivulla linkki palautelimakkeeseen. Olen moneen kohtaan aika tyytymätön... mutta jostain on aloitettava.
3 months, 2 weeks ago by annerongas.
palautetta matkalla sinnepäin.
3 months, 2 weeks ago by pe3.
Kiitos, Anne! Mahtava opas. Tulen käyttämään sitä oppimateriaalina eräällä kurssilla syksyllä.
3 months, 2 weeks ago by hponka.
@pe3 äärimmäisen hyvää palautetta, muutoksia tehty jo vikkelästi. Osittain pakko tehdä kompromisseja, koska opas tehty perusjohdannoksi ihmisille, joilla peruskiinnostus ilman suurempaa pohjatietoa.
@hponka kiva kuulla, ja vinkkaa kurssilaisia kysymään.
Vastailin juuri yhteen kysymykseen, joka koski ilmaisia etäkonferenssijärjestelmiä, sivuillahan on mainitti Adoben Brio, Ellumina ja DimDim. Onko kuulunut Googlen ostamasta Marratechistä? Muita vastaavia? Käyttökokemuksia?
3 months, 2 weeks ago by annerongas.
Google Pages (jolla opas tehty ja julkaistu) avaa muuten mobiilikäytössä automaattisesti sivut mobiiliversiona, kätevää.
3 months, 2 weeks ago by annerongas.
On kyllä hyvää selväjärkistä opastusta tyypillisen pelottelun, käsitepuuron tai hypettämisen sijaan.
3 months, 2 weeks ago by pe3.
Mitäs tässä lisättävää, mutta sanon kuitenkin: hyvää työtä olet Anne tehnyt! Luen joskus vielä tarkemmin. Nyt: Tuuliossa lähinnä oppimistilaa miettimässä kaiken lomapuuhailun välissä. Yhteys aggregaatin päässä, mutta parin viikon päästä tulee aurinkopaneeli. (JKL-jaiku/parvi jengi kutsuprosessissa Tuulioon).
3 months, 2 weeks ago by peeii.
Selkeä ja tarpeellinen! Pomin jo opeopiskelijoiden deliin. Lueskellessani mietin, että sinulla kyllä on ollut iso urakka tavaran rajaamisessa ja tiivistmisessä niin, ettei aloitteleva tutustuja läkähdy ähkyyn ja jätä kesken lannistunena. Olet mielestäni onnistunut hyvin!
3 months, 2 weeks ago by sunaitis.
@sunaitis kokeneena ymmärsit taustatyön.
Tämmöisiä tehdessä on hillitön tuska. Pitää olla kuvitteellinen lukija. Ja toisaalta pitäisi tietää ja ymmärtää aika hyvin kokonaisuus. Sitten pitää tiivistää olennainen ähkyttömästi ja motivoivasti. Ja vielä kaiken lisäksi verkkoluettavasti.
On helpompaa kirjoittaa viisi sivua kuin yksi. Kompromisseja pitää tehdä reippaasti. Minä olen esim. niputtanut ohjelmat ja palvelut ja sitä tässä onkin sitten säädetty koko päivä. Mahtavaa, että verkostot toimivat. Laitan taustablogin, tulee pian.
Pyydettiin keväällä tekemään printtikirjaa aiheesta, mutta sanoin ei. Tänään olen erityisen iloinen vastauksestani. Tämä aihe on niin kelluva ja sumuinen, että parasta on kehitellä yhdessä huhuillen. Käsikirjoitus on viikon päästä monin osin uusi. Ja siitä olen tosi iloinen!
3 months, 2 weeks ago by annerongas.
On helpompaa kirjoittaa viisi sivua kuin yksi.
Totta!
Pyydettiin keväällä tekemään printtikirjaa aiheesta, mutta sanoin ei. Tänään olen erityisen iloinen vastauksestani. Tämä aihe on niin kelluva ja sumuinen, että parasta on kehitellä yhdessä huhuillen.
Minäkin olen kuullut kirjahankkeesta (kun sinun jälkeesi aihetta palloteltiin muutamalle tutulleni). Itselleni ajatus kirjasta olisi vieras. Mutkun oikein hyvin perustelivat, niin nyt melkein uskon, että saattaa olla niitäkin opettajia, jotka sittenkin "opiskelevat" jopa sosiaalista mediaa mieluummin painetusta kirjasta kuin netistä! Varmaan molemmille ratkaisuille on paikkansa: tämä verkkoversio vaikuttaa kyllä "ajassa elävämmältä ja aikaa kestävämmältä", mutta ehkä ihanihan ensimmäisiä sosiaalisen median opetuskäytön (ja ylipäätään sosiaalisen median käytön) askeliaan ottava arvostaa kirjan tuttua käyttöliittymää.
3 months, 2 weeks ago by sunaitis.
Ja Kirjojen rakastajana Arvostan suuresti perinteistä käyttöliittymää luettavan suhteen. Kaikille on tilaa.
3 months, 2 weeks ago by annerongas.